Nykypäivänä kiinnitetään yhä enemmän ja enemmän huomiota käyttötavaran ekologisuuteen, eikä tuotteiden kertakäyttöisyyttä katsota kovin hyvällä. Tämä pätee myös huonekaluihin ja muihin sisustus elementteihin, joiden toivotaan olevan riittävän laadukkaita kestääkseen aikaa. Tätä silmällä pitäen erilainen tuunaaminen onkin erittäin hyödyllinen taito, sillä …
On ihanaa käydä ravintolassa ja nauttia laadukasta ruokaa, jonka huippukokit ovat valmistaneet juuri sinulle. Tällaista huvia ei kuitenkaan ole kaikilla mahdollista tehdä joka päivä. Onneksi nykyään on helppoa valmistaa ravintolatasoista ruokaa myös omassa kodissa ja se onnistuu muutaman helpon vinkin …
Sisustustyylit muuttuvat jatkuvasti ja uusia trendejä syntyy koko ajan. Tässä kaikessa on vaikea pysyä mukana ja muuttaa oman kodin sisustusta uusien trendien mukaan. Monesti oman kodin sisustusta voi nopeasti muokata pienillä sisutuselementeillä, ilman pelkoa siitä, että joutuu vaihtamaan koko huoneen …
Yrtit kuuluvat olennaisena osana monipuoliseen ruoanlaittoon. Niiden avulla voidaan loihtia esiin erilaisia makuja, taikoa esiin kaukaistenkin keittiöiden makumaailmoja ja rikastuttaa jo
tutuiksi käyneitä reseptejä. Yrttien käyttö on monelle tuttua etekin välimeren maiden keittiöistä, mutta miksi ei lähtisi tutustumaan yrittien mahdollisuuksiin …
Moni näkee keittiötasolla kököttävän mikroaaltouunin vain ja ainoastaan ruuan lämmittämiseen soveltuvana kodinkoneena. Näin ei kuitenkaan ole, sillä mikrolla on lukuisia eri käyttötarkoituksia ja seuraavan artikkelin luettuasi myös sinä tiedät niistä parhaimmat. Varaa siis muutama minuutti lukuaikaa ja opi uusia tapoja …
“Äiti, mihin olet laittanut meidän sandaalit?”
Puolitettu vesimeloni kädessä ja puoliksi sulanut jäätelö toisessa. Aurinkorasvaa on levitetty huolella joka ikiseen kohtaan, joka saattaa päätyä kosketuksiin auringonsäteiden kanssa. Perheesi on valmis rantapäivään!
Rantaherkut kuuluvat olennaisena osana rannalla vietettyä lomapäivää. Vesimelonia, jäätelöä …
Makuuhuone on paikka, jossa vietämme suuren osan aikaa elämästämme. Monesti kuitenkin tämä huone on kaikkein pelkistetyimmin sisustettu ja ilman mitään teemaa. Makuuhuone on kuitenkin paikka, jossa rauhoitumme ja haluamme saada nautinnolliset yöunet, jotta jaksamme. Kerromme tässä artikkelissa, miten teet omasta …
On tullut syksy ja moni meistä kokee sen vaikutukset omassa arjessa. Pimeys sekoittaa unirytmin, ruokahalu heittelee ja mieliala voi tuntua matalammalta. Kaamosmasennukselta tai sen lievemmältä muodolta kaamosväsymykseltä harva meistä voi välttyä mutta on monia keinoja sen helpottamiseksi. Joulukuussa jouluvalot ja …
Kevät on aikaa, jolloin kaipaamme jotain uutta pimeän, pitkän talven jälkeen. Kun synkkä kausi päättyy, kaipaa mielemme piristystä. Usein tämä piristys voikin löytyä kodin sisustuksen kautta, sillä vietämme kodissamme paljon aikaa ja siellä olevat esineet vaikuttavat hyvinvointiimme suoraan. Etenkin keittiö …
Kodin sisustaminen on monelle mieluista puuhaa, jossa lepää sielu ja jossa luovuus saa kukoistaa. Välillä sisustusratkaisuja pohtiessa sormi menee suuhun, sillä upeita, erilaisia vaihtoehtoja vaikkapa verhojen tai maton valintaan on lukemattomia. Internetin myötä mahdollisuutemme ovat aina vain laajentuneet, sillä nyt …