Ennen puhuttiin maakuntamatkailusta, nykyään lähimatkailusta. Lähellä, yleensä enimmäkseenkotimaassa tapahtuvan matkailun merkitys ihmisille kasvaa vuosi vuodelta ja kehitys onkin luonut matkailijoille monenlaisia mahdollisuuksia ja palveluita kotimaan matkailun kautta toteutettavaksi. Usein lähialueiden ”helmet” ovatkin kohteita, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi, tai niitä pidetään itsestäänselvinä. Kannattaakin aloittaa hakemalla Internetin hakukoneista lähialueiden kohteita ja katsoa löytyisikö jotain ennen kokematonta tai vaikka kiireen vuoksi sivuutettua tekemistä tai nähtåvää. Miksi matkustaa kauas näkemään yhtä mielenkiintoisia asioita, joita voit löytää läheltä?
Kotimaan isoimpien kaupunkien ihmeet
Usein kotimaan matkailusta puhuttaessa tulee mieleen luontokohteet, Lappi, huvipuistot, saaristoja Pääkaupunkiseutu. Maassamme on monta isompaa kaupunkia, joissa riittää varmasti tehtävää, nähtävää ja koettavaa pidemmänkin loman verran. Hakukoneiden lisäksi kannattaa kysyä vinkkejä vaikka tuttavilta, jotka asuvat tai ovat asuneet kohdekaupungissa. Myös sosiaalisesta mediasta on mahdollista löytää kaupunkien omia ryhmiä, joista voi kysyä ohjeita ja vinkkejä tulevan matkan suunnittelua varten.
Hotellien hurja kilpailu uusiutumassa
Hotelliala on jatkuvasti murroksessa ja aikaisemmin ketjuuntuminen näytti tuottavan toistensa kopioita jokaiseen kaupunkiin. Nykyään jopa saman ketjun hotellit voivat olla huomattavan erilaisia, ketjujen muuttaessa strategiaansa enemmän kuluttajien toiveita ja vaatimuksia kuuntelevammiksi.
Usein kansainväliset trendit rantautuvat ensimmäisenä pääkaupunkiseudulle ja toimiessaan leviävät sieltä muualle Suomeen. Olemme saaneetkin nähdä laatuvaatimusten ja esimerkiksi,ruokatarjonnan muuttuvan yksilöllisemmiksi, ympäristöystävällisemmiksi ja kasvispainotteisemmaksi. Moni miettiikin miten vielä tällä hetkellä hyvin yllättävät hotellit Helsinki
pystyy tarjoamaan tulevaisuudessa ilman kilpailijoiden muuttumista toistensa kopioiksi.
Lähimatkailua ja varsinkin luksusmatkailun kaipuuta voi Helsingissä toteuttaa monilla eri tavoin. Hotellitarjonta on todella laajaa ja moninaista, uusien hotellien auetessa usein vuosittain. Nähtävää ja koettavaa löytyy runsain mitoin, valtavasta ravintolatarjonnasta puhumattakaan!