Skip to content

Kesäkeittiön tärkeimmät välineet

  • by

Kesäisin ruoanlaitto muuttaa muotoaan. Siinä missä arkisin ruokailuja on syytä aikatauluttaa ja suunnitella jouhevan arjen sujuvoittamiseksi, on kesällä ruokailu vapaampaa. Moni hellittää hieman otettaan tiukkojen dieettien, ruokavalioiden ja ruoka-aikojen suhteen ja syömisestä tulee vapaampaa. Kesäisin on myös tavallista, että ruokapöydän sijaan ruokailuhetki tapahtuu jossakin muualla: toisinaan auton takapenkillä, joskus huvipuiston ravintolassa ja välillä taas piknikillä uimarannalla. Kesän ruokailuihin kannattaa kuitenkin varata joitakin tärkeimpiä tarvikkeita, joiden avulla ruokailuista selvitään sulavasti myös kesän muuttuvissa aikatauluissa.

Kertakäyttöastiat ovat tietenkin kaikenlaisen kesäruokailun kulmakiviä. Onneksi enää luontoa ei tarvitse kuormittaa muovisilla astioilla, vaan monet kertakäyttöiset ruokailuvälineet ovat biohajoavia. Yksi vaihtoehto on myös kantaa mukana laukussa tai autossa kestäviä muoviastioita, joista voi tarpeen tullen syödä missä ja milloin vain. Rulla talouspaperia tai paketti nenäliinoja pelastaa myös usein monessa tilanteessa, esimerkiksi jäätelöpallon tipahtamiseen liittyvissä hätätilanteissa.

Jos kesäloma tullaan viettämään mökki- tai asuntoauto-olosuhteissa, kannattaa ruokailuja hiukan suunnitella. Pienissäkin keittiöolosuhteissa voi loihtia jos jonkinmoisia annoksia, jos vain käyttää hieman mielikuvitusta. Näppärä painekattila mahdollistaa ruuan nopeamman valmistuksen: painekattilassa paine kasvaa tiiviin painekannen avulla ja veden kiehumispiste nousee nopeammin. Siten vesi alkaa kiehua nopeammin ja keittoaika lyhenee. Painekattilan ja muita kesäkeittiön perustarvikkeita voi tilata vaikka suoraan mökille verkkokaupasta https://www.kitchentime.fi/.

Kesäloman ruokailujen ohessa kannattaa kuitenkin muistaa rentous ja helppous. Kesällä kaikenlaiset helpot valmisruoat ovat ehdottomasti sallittuja ja toisinaan jäätelöannos voidaan ilman huonoa omaatuntoa laskea lounaaksi, jos se aikatauluihin sopii.